TORPPARIT

Torppien perustaminen oli aluksi käytännössä kruunun ja aatelin etuoikeus, vaikkei sitä laki kieltänytkään. Pappilat ja virkatalot saivat myös perustaa torppia ja 1664 lähtien myös kestikievarit. Talonpojat eivät saaneet ottaa tilalleen vuokraviljelijöitä. 1740-luvulta lähtien torppia alettiin perustaa perintötilojen maille aluksi usein talonpoikien lapsille, mutta myös työvoimapulan ratkaisuksi. Kruununtilalliset saivat perustaa torppia mailleen hieman myöhemmin 1750-luvun loppupuolella. Torppia perustettiinkin ahkerasti ja 1780-luvun lopulla torppia olikin jo yhtä paljon kuin talonpoikaistaloja.

Torppaa perustettaessa tehtiin aina sopimus kontrahti, joka aluksi oli useimmiten suullinen.1902 maanvuokralaki määräsi uudet kontrahdit kirjallisiksi. Kontrahdit tehtiin ainakin sukulaistorpissa useimmiten torpparin ja hänen vaimonsa eliniäksi, saattoipa torppa joskus periytyä heidän lapsilleenkin. Myöhemmin tuli käytäntöön 50 vuoden määräaikainen kontrahti.Torppari sai sopimuksen mukaan haltuunsa torpan rakennukset ja raivaamansa pellot sekä tietyt niityt ja nevat. Metsästä sai ottaa puuta huoneiden rakennustarpeiksi aidaksiksi ja polttopuuksi, mitään ei saanut myydä. Peltoa sai raivata tarpeen mukaan.Vuokrana etuuksien edestä torpparin piti tehdä taloon taksvärkkiä, jonka määrä vaihteli parista viikosta yhdeksäänkin viikkoon vuodessa. Lisäksi piti usein olla apuna tervahaudan teossa. Taksvärkki tehtiin talon ruuassa ja työkaluilla. Uusissa metsään rakennettavissa ja raivattavissa torpissa taksvärkki oli aluksi yleensä pienenpi kuin valmiissa torpissa. Taksvärkin määrä lisääntyi yleensä muutaman vuoden kuluttua, kun torppa tuli paremmin toimeen. 1800-luvun puolella torppari saattoi maksaa vuokransa myös rahana.

1800-luvulla torppia perustettiin ahkerasti. Kauhajoella oli torppia suhteellisesti enemmän kuin missään muussa Etelä-Pohjanmaan pitäjässä, johtuen voimakkaasta väestönkasvusta ja valtavasta pellonraivausinnosta. 1900-luvun alun jälkeen torppien määrä alkoi Kauhajoellakin laskea niiden alettua itsenäistyä. 1899 Carl von Shantzin omistamasta Yli-Knuuttilasta myytiin osa välittäjien kautta entisille torppareille. 1907 J.B. Sjöbergin omistamilla Ala-Knuuttilan mailla asuvien torpparien joukko lähestyi kunnallislautakuntaa ja pyysi että kunta toimisi maakaupan välikätenä. Kunta ottikin lainaa tilattoman väestön lainarahastolta 240 000 mk (toiseksi suurin laina koko maassa) ja osti Ala-Knuuttilan maata. Maat lohkottiin eri suuruisiksi tiloiksi, joita torpparit saivat lunastaa omikseen Ala-Knuuttilan vanhat torpparit saivat maan halvemmalla kuin aivan uudet viljelijät.

1918 annettiin torppariasetus, joka oikeutti torppien viljelijät lunastamaan tilukset itsenäisiksi.

 

LAMPUODIT

Venäjän sota 1570-95, kohoavat verot, sisäinen sekasorto, voutien mielivalta ja 1601 ankara kato aiheuttivat sen, että monet tilat eivät pystyneet maksamaan verojaan. 3 vuoden maksamattomista veroista tila joutui kruunun omistukseen ja talonpoika menetti sukuiokeutensa siihen. Tämän seurauksena verotalonpoikien rinnalla alkoi esiintyä lampuoteja, vuokraviljelijöitä. Kruununtilan asumista saattoi jatkaa edelleen sama talonpoika, jolta oli jäänyt verot maksamatta tai tilalle voitiin ottaa aivan uusi viljelijä. Voudin tehtävä oli katsoa taloon tarmokas viljelijä, että valtiovalta sai veronsa. Rappioituneille ja huonoon kuntoon joutuneille tiloille saatettiin myöntää muutama vapaavuosi veronmaksusta tilan kunnostamiseksi.

Lampuodin oikeudet pitäjän asioihin ja velvollisuudet veronmaksuun olivat samat kuin perintötilallisella, mutta omistusoikeus puuttui. Metsän käyttöoikeus oli rajoitetumpaa eikä peltojen tuotteita saanut myydä vapaasti. Oli huolehdittava tilan hoidosta pelloista, metsistä ja rakennuksista. Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä perintötilallinen oli tilan halkomissäännökset huomioon ottaen vapaa järjestelemään asioita lastensa kanssa, kun taas kruununtilalle uuden isännän nimitti maaherra käytyään paperisotaa kruununvoudin ja veronsaajan kanssa sekä saatuaan takaajat. Vain yksi poika voi saada kruununtilan viljelykseensä, muut joutuivat lähtemään tyhjin käsin. Kruununtiloille alkaessa syntyä torppia kaikki sopimukset oli hoidettava viranomaisten kanssa. Viranomaiset pystyivät myös määräämään kuka tilalla asui, laiska ja tilaa huonosti hoitava lampuoti häädettiin ja otettiin tilalle toinen. Perintöoikeuden lampuoti sai lunastaa maksamalla 6 vuoden veroa vastaava summa valtiolle. 1741 alkaen summa oli 3 vuoden veroja vastaava.

Suomalaisia on siirtynyt Ruotsiin 1300-luvun alkupuolelta lähtien, heistä enemmistö oli työläisinä ja palvelusväkenä. Mutta Suomalaisia toimi myös maaseudulla lampuoteina ja joskus talollisina.

Takaisin

Kristiina Kanerva
Lähteet: Liisa Ruismäki / Kauhajoen historia, Sirkka Karskela / Sukututkijan tietokirja