Kauhajoen museon päärakennus, Ala-Yrjänäisen talo on alkuperäisellä paikallaan sijainnut nykyisen Rinta-Yrjänäisentien varrella, pienen Kituluomaksi kutsutun Kauhajoen sivu-uoman töyrällä. Kaikki sen rakentamisessa käytetyt hirret on tiettävästi kaadettu rakennuspaikalta. Nykyiselle paikalleen Ala-Yrjänäisen talo on siirretty vuonna 1953, kun Hulda ja Ulla Yrjänäisen kasvattitytär Siviä Uusi-Yrjänäinen luovutti sen museolle. Monen talkoolaisen väsymättömän uurastuksen vuoksi meillä on nyt suuri etuoikeus juhlia tämän kauniin rakennuksen 200-vuotis päivää.

Ensimmäiset maininnat kaksikerroksisista eli kaks´fooninkisista rakennuksista Kauhajoella ovat aivan 1700-luvun lopulta joten Ala-Yrjänäisen talon rakentaja, Juho Jaakonpoika, on ollut varsin avarakatseinen ja uudistusmielinen kun on rohjennut ryhtyä moiseen rakennusurakkaan. Talon toinen kerros on rakennettu lähinnä ”komian tähren” sillä yläkerran tiloilla ei tuohon aikaan liene ollut juurikaan käyttöä. Ajan tavan mukaan rakennuksen päädyt ja poikittaiset väliseinät on koottu hirsistä aina kurkihirteen asti, jotta ne ovat tukevasti kannatelleet rakennuksen ensimmäisenä katteena todennäköisesti ollutta tuohi- eli malkakattoa. Koska tuoreista hirsistä veistetty, näinkin korkea rakennus painuu kuivuessaan kasaan jopa kymmeniä senttejä on Ala-Yrjäisenkin talo ollut perimätiedon mukaan pitkään rakentamisensa jälkeen asumaton. Talon on annettu hiljalleen kuivua ja hirsien asettua tiukasti toisiaan vasten jotta talosta on tullut tiivis ja lämmin. Se, ettei taloon muuton kanssa hoppuiltu, on saattanut myös olla sen pelastus, sillä noin neljä vuotta talon rakentamisen jälkeen - vuonna 1808 - Kauhajoen yli pyyhkäisi kauhea hävitys, kun Suomen sodan tuoksinassa venäläiset joukot polttamalla hävittivät lähes kaikki rakennukset suuresta osasta Kauhajoen isoja tiloja. Onneksemme Ala-Yrjänäinen säästyi, koska se siis oli asumaton ja sijaitsi hieman syrjässä Kristiinankaupunkiin johtavasta päätiestä, tiheän havumetsän suojaamana.

Ala-Yrjänäisen talon huonejärjestys poikkeaa tyypillisestä pohjalaistalon tilajaosta siten, että siitä puuttuu nk. suutupa eli erustupa, joka yleensä sijaitsee eteistilan eli porstuan toisella sivulla, päätupaa vastapäätä. Erustupaa on usein käytetty työtilana tai toissijaisena majoituspaikkana. Ala-Yrjänäisessä sen tilalla on kaksikerroksinen ruoka-aitta johon käynti on pihan puolelta. Tämä johtunee siitä, että alkuperäisellä paikallaan talon jatkeena oli monen kirjava joukko ulkorakennuksia. Muistona näistä karjarakennuksista on talon päädyssä vieläkin nähtävänä koloukset joihin matalampien rakennusten kattohirret ovat tukeutuneet.

Talon sisäänkäyntiä nykyään suojaava kuisti ei ole talon alkuperäinen. Se on peräisin toisesta kauhajokelaisesta talosta. Se on liitetty Ala-Yrjänäisen taloon vasta kun talo on toiminut museona. Kuisti on kuitenkin malliltaan ja kooltaan taloon sopiva. Oven yläpuolella laudoituksessa on vielä nähtävillä merkkejä varhaisemmasta pienestä katoksesta.

1700- ja 1800-lukujen rakentamistapaa noudattaen talon ovi on kaksiosainen ja aukeaa sisälle päin. Ovea kutsutaan yleisimmin susioveksi mutta onpa sen nimenä ollut tappeluovikin. Kävihän sen suljettu alaosa hyvin suojakilveksi, jos tuli tarvetta häätää ”kättä piremmällä” taloon luvatta pyrkivää väkeä. Sisään päin aukenevaisuus puolestaan takasi aina vapaan uloskäynnin talosta jos vaikka runsas lumituisku olisi sattunut yön aikana kinostumaan porraspäähän.

Sisäänkäyntiä vastapäätä on pieni porstuakamari ja oikealla aukeaa ovi tupaan. Tupa on aina ollut talon sydän ja aivan aluksi sen suuri takka talon ainut lämmönlähde. (Myöhemmin myös kamareissa on ollut pystymuureja.) Varsinkin talvisin tuvassa on voinut ollut ahdastakin sillä silloin siellä asusti koko talon väki. Miehet ja naiset puuhastelivat omia askareitaan omilla puolillaan tupaa ja lapset oleilivat seassa toimitellen pikku askareita ja kuunnellen vanhemman väen tarinoita. Kevään tullen ahtaus hellitti kun jo varhain talon palkolliset ja nuoriväki muuttivat makuupaikkansa kamareihin ja aittoihin.

Talon alakerran pihan puoleinen päätykamari oli varattu ruokatarvikkeille. Paikkakunnalla yleisestä tavasta poiketen kellarikuoppa sijaitsi ruokakamarin lattian alla. Tavallisesti se sijaitsi tuvassa, lähellä takan perustuskiviä. Kuoppaa suunnitellessaan talon silloinen isäntä on ollut kaukaa viisas sillä kuopasta on ollut tunneli talon päädyllä, luoman rannassa olleeseen maakellariin. Tämä kulku on perimätiedon mukaan järjestetty salaiseksi pakoreitiksi, jos talon väki olisi syystä tai toisesta joutunut pikaisesti poistumaan talosta. Todennäköisesti tunnelia ei kuitenkaan jouduttu koskaan tässä tarkoituksessa käyttämään. Toinen päätykamari oli isännän ja emännän.

Yläkerran huonejako on alakerran kanssa yhtenevä. Siellä on iso sali ja kolme kamaria. Sali on todennäköisesti käyttöön vasta 1860-luvulla jolloin yläkerran kauniit peiliovet, ovi- ja ikkunapielet ja jopa ohuet ikkunapuitteet on ootrattu eli niihin on maalattu vaaleaa tammea mukaileva koristemaalaus. Talon kaikki ovet ovat alkuperäisessä asussaan eikä niitä ole koskaan korjailtu tai uudelleen maalattu. Yläkerran alkuperäisistä kauniista kahdeksanruutuisista ikkunoistakin on jäljellä vielä muutama.

Yläsalia on käytetty juhlatilaisuuksiin. Siellä on kestitty ”parempia vieraita” ja tanssittu häitä. Salin alkuperäiseen kalustukseen kuuluu pitkä penkki jolla silläkin on ikää jo reilut sata vuotta. Penkki on valmistettu paikan päällä salissa ja sen selkälauta on yksimittainen. Kamareissa on jo aiemmin voitu kesäiseen aikaan asua vaikka yläkerta olisi muutoin ollutkin vielä sisustamaton.

Koko Ala-Yrjänäisen talo on säilynyt meidän päiviimme harvinaisen alkuperäisenä. Vaikka se on joutunut monen muun hirsirakennuksen tapaan kokemaan siirron rakennuspaikalta toiselle, ei sen rakenteet ja rakennusosat ole pahemmin vaurioituneet. Suuremman rasitteen rakenteiden kestävyydelle asettaa kosteus joka rakennuksen lämmittämättömyyden vuoksi joka kevät koettelee sekä rakennusosia että esineistöä.