Suurin osa maamme paikallismuseoista on perustettu vasta toisen maailmansodan jälkeen. Tosin esim. Ilmajoelle oli jo vuonna 1914 perustettu oma museo.

Ensimmäiset museontapaiset esinekokoelmat Kauhajoella syntyivät 1920-luvulla. Silloin oli useammallakin kansakoululla opettajien toimesta historian havaintovälineiksi kerättyjä pienehköjä kokoelmia. Huomattavin niistä oli Aron koulun silloisen johtajaopettajan Matti Porkkalan keräämä 120 esinettä käsittävä melko arvokas kokoelma, jonka erikoisuuksiin kuului mm. vuosiluvulla 1696 varustettu kaulauslauta. Valitettavasti nämä esineet tuhoutuivat Aron koulun palossa 1932. Harjan koululla taas oli op. J.E. Harjan keräämä huomattava suksikokoelma.

Jyväskylän seminaarissa olleet Samuli Paulaharjun keräämät kokoelmat antoivat monelle opettajalle alkusysäyksen museoesineiden keräämiseen.

Onkin hyvin ymmärrettävää, että ajatus pitäjänmuseon perustamisesta Kauhajoelle heräsi ensimmäisenä juuri opettajien keskuudessa. Helmikuun 27. päivänä 1933 Turjan koululla pidetyssä opettajayhdistyksen kokouksessa oli yhtenä asiana lausunnon antaminen valtakunnallisesta koulumuseohankkeesta. Tämä herätti ajatuksen, että Kauhajoellekin olisi saatava oma pitäjänmuseo. Ajatuksen esitti ensimmäisenä op. Matti Porkkala, ja se sai heti yleisen kannatuksen. Porkkalan tehtäväksi annettiinkin laatia asiasta alustus seuraavaan kokoukseen.

Tämä seuraava kokous pidettiin Yrjänäisen koululla syyskuun 17. päivänä. Alustuksessaan Porkkala ehdotti, että opettajayhdistys ryhtyisi yhdessä paikkakunnan nuorisoseurojen kanssa toimiin museoesineiden keräämiseksi ja museon perustamiseksi. Kokouksen mielipiteeksi tuli kuitenkin keskustelun jälkeen se, että parempi olisi perustaa museoajatusta toteuttamaan aivan oma yhdistys.

Samassa kokouksessa asetettiinkin museoyhdistyksen perustamista suunnittelemaan toimikunta, johon tulivat op. Porkkalan lisäksi op. J.E. Harja, reht. Arvi Pyhälä ja maist. Urho Havumäki. Toimikunta kokoontui Harjan koululla 9.11.1933, jolloin laadittiin museoliitosta pyydetyn mallin perusteella ehdotus yhdistyksen säännöiksi ja päätettiin kutsua koolle perustava kokous.

Virallinen perustamiskokous pidettiin yhteislyseon juhlasalissa 26.11.1933. Lehti-ilmoituksella kutsuttu tilaisuus alkoi klo 13. Jo tilaisuuden pöytäkirjasta näkyy, että innostus asiaan oli suuri. Juhlan aloitti trio soittamalla eteläpohjalaisia kansanlauluja. Varsinaisen kokouksen avasi reht. Pyhälä, joka myös valittiin kokouksen puheenjohtajaksi. Sihteerinä toimi maist. Havumäki. Yksimielisesti päätettiin perustaa Kauhajoen Museoyhdistys, ja sille hyväksyttiin toimikunnan ehdottamat säännöt.

Ensimmäisen johtokunnan jäseniksi valittiin reht. Pyhälä, emäntä Maria Kuja-Kokko, opettajat Porkkala, Harja ja Joh. Leppänen sekä maist. Havumäki. Varajäseniksi valittiin maanv. Svante Suksi, op. S.E. Risku ja yliopp. A. Orhanen.

Selvä välitavoitekin tuotiin julki jo perustamiskokouksessa: elokuussa 1934 Kauhajoella pidettävään maatalousnäyttelyyn mennessä on saatava kerätyksi niin paljon esineitä, että yhdistys voi niistä pystyttää oman näyttelyosastonsa. Sitä varten päätettiin heti ryhtyä tehokkaaseen esineiden keräämiseen. Samalla kerättäisiin yhdistykseen jäseniä.

Vastavalittu johtokunta piti ensimmäisen kokouksensa jo samana päivänä. Siinä valittiin johtokunnan ja samalla yhdistyksen puheenjohtajaksi reht. Pyhälä, sihteeriksi maist. Havumäki ja museonhoitajaksi op. Porkkala. Keräyslistoja niin jäsenten kuin museoesineidenkin saamiseksi päätettiin lähettää joka kylään opettajille ja muille sellaisille henkilöille joiden oletettiin suhtautuvan asiaan myötämielisesti. Myös yhdistyksen rekisteröimiseen päätettiin heti ryhtyä, ja maaliskuun 13. pnä 1934 Kauhajoen Museoyhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin numerolla 24206.

Vaikka aikaa oli vain runsas puoli vuotta, museo saatiin kuin saatiinkin esittelykuntoon siihen mennessä kun maatalousnäyttelyn portit 17.8.1934 avattiin. Silloin yhdistyksellä oli paitsi yli 400 museoesinettä jo myöskin ensimmäinen oma rakennus. Viitalan veljekset Ikkeläjärveltä nimittäin myivät muodollisella 200 markan hinnalla museolle 1838 rakennetun kaksikiviparisen tuulimyllyn, joka saatiin juuri ennen näyttelyn alkamista pystytetyksi yhteislyseon tontille aivan näyttelykentän laitaan. Esineistö sijoitettiin tuulimyllyyn ja sen vieressä olleeseen yhteislyseon omistamaan vajarakennukseen.

Näyttely-yleisön keskuudessa museo herätti melkoista huomiota, koska museot olivat tällöin vielä harvinaisia. Tuulimylly hallitsi koko näyttelyalueen näkymää, joten ei ole ihme että se valittiin näyttelyn pääsylipun kuva-aiheeksikin.

 

Nopeata perustamisvaihetta seurasi rauhallisemman kehityksen kausi. 1930-luvulla jatkettiin esineiden keräämistä, ja jäsenmäärää pyrittiin lisäämään. Talouden perustan muodostivat kunnan ja seurakunnan pienehköt vuosittaiset avustukset sekä jäsenmaksutulot. Museoliitolta saatiin 1938 1000 markan avustus, jonka turvin esineet luetteloitiin ja seuraavana vuonna saatiin myöskin 1000 mk valokuvien tallettamiseen.

Varastotilojen käytyä ahtaiksi rakennettiin 1937 uusi varastosuoja tuulimyllyn viereen op. Harjan laatimien piirustusten mukaan. Ennen sen valmistumista osa tavaroista oli varastoituna kotitalousopiston omistamassa ladossa.

Johtokunnassa tapahtui 1930-luvulla joitakin muutoksia. Puheenjohtajaksi tuli 1938 J.E. Harja. Pitkän toimikauden aloittivat sihteerinä Viljo Rinta-Koski 1936 ja museonhoitajana Väinö Marttila 1939. Suomen Museoliiton jäseneksi liityttiin 1937.

Sotavuosina museon toiminta oli jokseenkin pysähdyksissä. Muutamana vuotena jäi vuosikokouskin pitämättä. Eduskunnan kokoontuessa talvisodan aikana yhteislyseolla todettiin, että tuulimylly voi olla vihollisen lentokoneille oppaana eduskunnan kokoontumispaikan löytämisessä. Niinpä siitä määrättiin siivet pudotettavaksi maahan. Mylly olikin siivettömänä aina 1950-luvulle asti.

 

Vuonna 1945 toiminta lähti taas vilkastumaan. Koska museolla ei ollut kunnollisia toimintatiloja, päätettiin asia korjata yhdistyksen historian ehkä rohkeimmalla ratkaisulla: ostettiin Yrjänäiskylässä ollut Ala-Yrjänäisen talon suuri kaksikerroksinen päärakennus poissiirrettäväksi.

Talo on perimätiedon mukaan rakennettu aivan 1800-luvun alkuvuosina, joten rakennus jo sinänsä oli arvokas museokohde. Koska yhdistyksellä ei tuolloin kuitenkaan ollut tonttia mihin rakennus olisi voitu siirtää, vähän myöhemmin ostettiin myös tontti, jolla rakennus sijaitsi, ja niin se sai toistaiseksi jäädä paikalleen.

Talon ja tontin osto pani yhdistyksen talouden kovalle koetukselle, ja rahaa hankittiin mm. perustamalla erityinen "Museon kultainen kirja", johon tekstattiin kaikkien niiden nimet, jotka olivat tehneet museolle huomattavan lahjoituksen.

Ala-Yrjänäisen talo sijaitsi kuitenkin sen verran syrjässä, ettei sitä voitu ajatella museon lopulliseksi sijoituspaikaksi. Tonttikysymys ratkesi lopullisesti vasta vuonna 1951, jolloin kunnanvaltuusto 17.2. pitämässään kokouksessa päätti lahjoittaa museolle 1 hehtaarin suuruisen tontin yhdistyksen pyytämästä paikasta. 1930-luvulla ja vielä vähän sen jälkeenkin oli nimittäin vakavasti puhuttu rautatien rakentamisesta Kauhajoelta etelään. olipa kirkonkylän laidasta jo varattu maitakin rautatiealueeksi. Kun sitten kävi selväksi, ettei tällaista rataa rakennetakaan, vapautui alueita muuhun käyttöön, ja tällöin kunta katsoi voivansa luovuttaa museolle osan suunnitellusta rautatiealueesta.

Nyt voitiin ryhtyä suunnittelemaan yhdistyksen jo omistamien rakennusten siirtämistä omalle tontille ja samalla lisärakennusten hankkimista. Ala-Yrjänäisen talon siirto kevättalvella 1953 oli mahtava näyte talkoohengestä. Hirsien siirtämiseen osallistui 60 hevosmiestä, jotka 160 kuormalla kuljettivat puretun rakennuksen sen nykyiselle sijoituspaikalle

Kuorma-autoilijat osallistuivat talkoisiin tuomalla rakennushiekkaa, ja kattotalkoisiin voivat osallistua nekin, joilla ei ollut hevosta eikä kuorma-autoa. Kesän mittaan urakoitsija Eino Rahikka miehineen pystytti talon uuteen paikkaan, ja lokakuun 17. päivänä talo oli valmis luovutettavaksi yhdistykselle. Talkootyöstä huolimatta siirto tuli maksamaan melko paljon. Sisaryhdistys Kauhajoki-Seura, jonka kanssa muutenkin on oltu läheisessä yhteistyössä, maksoi huomattavan osan siirtokustannuksista. Jonkin verran rahaa saatiin myös myymällä tyhjäksi jäänyt Ala-Yrjänäisen tontti.

Tilakysymys oli näin saatu pitkäksi ajaksi järjestykseen - tosin velkaakin oli jouduttu tekemään 250 000 silloista markkaa.

Vuonna 1954 myöskin tuulimylly siirrettiin museon omalle tontille eduskunnan kansliatoimikunnan myönnettyä määrärahan eduskunnan aiheuttamien "sotavahinkojen" korvaamiseksi. Tosin eduskunnan turvallisuuden vuoksi hävitetyt siivet saatiin korvatuksi uusilla vasta vuonna 1959, koska akseliksi tarvittavan hyvin paksun puun löytäminen tuotti vaikeuksia.

Pian museo sai toisenkin kiinteistön. Vuonna 1960 manttaalikunta lahjoitti Päntäneentien varrella olevan 1860-luvulla rakennetun entisen kruununmakasiinin 11 aarin tontteineen. Rakennus oli myöhemmin toiminut manttaalikunnan ylläpitämänä lainajyvästönä, mutta sen toiminnan loputtua rakennus oli käynyt manttaalikunnalle tarpeettomaksi. Rakennus on nykyään museon varastona.

Mutta varsinaisella museotontillakin oli vielä paljon tyhjää tilaa. 1960-luvulta alkaen sinne on vähitellen kerätty erilaisia vanhanajan maatilalle kuuluvia rakennuksia.

1961 alueelle siirrettiin vuodelta 1884 peräisin oleva porttilutti, joka ostettiin Kurikan puolelta, Lohiluoman Kuusisto-Krekolasta, koska oman kunnan alueelta ei ollut saatavissa vastaavaa.

Seuraavana vuonna alueelle siirrettiin V.J. Marttilan Harjankylästä lahjoittama 1800-luvun loppupuolella rakennettu vilja-aitta.

Vuonna 1964 saatiin kaksi uutta rakennusta. Päntäneen Luomasta siirrettiin museon vanhin rakennus, 1789 rakennettu ruotusotamiehen aitta. Sen lahjoittivat yhdessä Päntäneen osuustoiminnalliset yritykset.

Samana vuonna siirrettiin Harjankylästä V.J. Marttilan lahjoittama kärryvaja eli liiveri. Näihin siirtoihin saatiin pieni avustus Museoliitolta. Kaikki tähän mennessä siirretyt rakennukset pystytti Eino Rahikka miehineen.

 

Haaveena oli jo pitempään ollut saada museolle hoitaja, joka asuisi museoalueella ja olisi siten helposti tavoitettavissa ja joka myös pitäisi silmällä aluetta. Eino Rahikan kanssa tehtiinkin 1964 sopimus, että hän rakentaa Kotitalousopiston vanhan oppilasasuntolan purkamisen yhteydessä saaduista hirsistä museotontin länsinurkkaukseen asuntotalon, jossa museonhoitaja voisi asua. Kuusi huonetta käsittavä talo valmistui syyskuussa 1966.

Aluksi kaksi talon huoneista oli museonhoitajan käytössä, muissa oli vuokralaisia.

Seuraava rakennustäydennys oli savusauna, joka saatiin lahjoituksena Hyypän Raita-Ahosta ja tuotiin museoalueelle 1970. Saunassa on vuosiluku 1834. Sen pystytti Valto Kuusimäki, joka siitä lähtien on ollutkin näihin asti päätekijänä kaikissa museolla esiintyneissä rakennus- ja korjaustöissä.

1972 museoalueen ympärille pystytettiin vanhanajan riukuaita. Puutavara siihen saatiin lahjoituksina ja työ tehtiin pääasiassa talkootyönä.

1973 saatiin Yrjänäiskylän Peltoniemestä tyypillinen vanhanajan riihi, jonka rakennusvuodeksi vuosiluku ilmaisee 1881. Kauhajoki-Seura maksoi riihen hinnan ja siirtokulut voitiin peittää valtionavulla, joten hankinta ei rasittanut yhdistyksen taloutta.

Kesällä 1974 saatiin lahjoituksena Ohmerojärvellä sijainnut maankuulun viikatesepän Sameli Järvenpään paja, joka on rakennettu 1893. Vielä samana vuonna paja purettiin ja siirrettiin museolle, missä se seuraavana vuonna pystytettiin. Tähänkin siirtoon saatiin valtionapua.

Mutta mitä olisi eteläpohjalainen talo ilman luhtalatoa. Sellainen saatiinkin lahjoituksena Päntäneen Korpi-Kyynystä 1977. Tämä lato on vielä sikälikin historiallinen, että se on osittain rakennettu puista, joiden pinnasta on ensiksi kerätty pettua. Vuosiluvun mukaan lato on rakennettu 1848 ja osoittaa siis, että vielä tuolloin pettua käytettiin ravintona muulloinkin kuin varsinaisina nälkävuosina.

Aleksandra Keturin testamentin perusteella yhdistyksen omistukseen tuli 1974 Filppulankylässä sijaitseva Kotirinne-niminen talo tontteineen.

Suurempien maanviljelyskoneiden ja ajokalujen säilytys on muodostanut ongelman. Tilanteen korjaamiseksi ryhdyttiin 1970-luvun lopulla suunnittelemaan erityisen näyttelyhallin rakentamista. Rahoitusvaikeuksien vuoksi hanke voitiin toteuttaa vasta kesällä 1983 kunnan myönnettyä tarkoitukseen 50 000 markan avustuksen. Koska vanhaa tarkoitukseen sopivaa rakennusta ei ollut saatavissa, se rakennettiin aivan uudesta Veikko Leppisen laatimien piirustusten mukaan. 210 m2:n suuruisen rakennuksen urakoivat Verner Kulmala ja Pekka Talvitie. Halli toi ratkaisevan parannuksen säilytystiloihin, joten isotkin esineet saadaan nyt hyvään suojaan ja niiden keräystä voidaan tehostaa.

Samana vuonna tehtailija Heikki Ketola lahjoitti museolle kansanedustaja S.N. Rajalan Kainastolla olleen eläkemökin.

 

Rinnan rakennusten lisääntymisen kanssa on hankittu lisää museoesineitä. Vielä 1940-luvun lopussa esineiden luku oli kuudensadan tienoilla, mutta kun 1950-luvun alkupuolella oli saatu hyvät toimitilat, alettiin tehostaa esineiden keruuta. Vuosikymmenen lopulla esineiden luvuksi mainitaan ja yli puolitoista tuhatta.

Ensimmäisen suuremman esinelahjoituksen uuteen taloon teki Kauhajoella syntynyt eläinlääket. tohtori Agnes Sjöberg, joka 1955 lahjoitti kokonaisen huoneellisen lapsuudenkodissaan Ala-Knuuttilassa olleita huonekaluja ja muita esineitä. Lahjoituksen arvoa lisää se, että mukana oli tarkat tiedot jokaisesta esineestä. Esineet on järjestetty erityiseksi "Sjöbergin kamariksi", joka edustaa tavallaan herraskartanokulttuuria ja täydentää siten onnistuneesti museon muita osastoja, jotka sisältävät talonpoikaisesineistöä.

Eteläpohjalaisen osakunnan kotiseuduntutkimusretki suuntautui 1957 Kauhajoelle, ja sen tuloksena saatiin melkoinen määrä esineitä myös museolle.

Samana vuonna myös maanv. Antti Filppula teki huomattavan esinelahjoituksen. Hanna Keski-Aron jäämistöstä saatiin 1970 koko huoneellinen tavaraa, joka on nykyisin museolla järjestetty omaksi kokonaisuudekseen.

Seuraavana vuonna saatiin op. J.E. Harjan jäämistöstä huomattava määrä huonekaluja ja kirjoja. 1974 siirrettiin kunnan päätöksellä museolle Hangaskylän ja Muurahaisen koulujen esinekokoelmat. Pitäjänneuvos Wäinö Yli-Havunen on monta kertaa muistanut museota arvokkailla esinelahjoituksilla, mm. v. 1971 hän lahjoitti laajan kokoelman suomalaisia metallirahoja.

1983 varsinaisten museoesineiden luku oli lähes 3200. Niiden lisäksi oli huomattava määrä kirjoja, valokuvia, rahoja, asiakirjoja ym. Kaikki esineet on luetteloitu. Jokseenkin kaikki esineet on saatu lahjoituksina, pieni osa on ostettu esim. huutokaupoista. Huomattavaa esineiden ostamista ei yhdistyksen talous kestäisikään.

Esineiden sijoittelussa on pyritty siihen, että päärakennuksen 8 varsinaista asuinhuonetta muodostavat talomuseon, ne on siis sisustettu entisajan talonpoikaistalon tapaan. Samoin paja, riihi, vilja-aitta, sauna ja tuulimylly on kalustettu vain niihin aidosti kuuluvilla esineillä. Porttilutin yksi huone on sisustettu puetetuksi lutiksi. Muut ulkorakennukset samoin kuin päärakennukseen liittyvä aittaosa ovat esinekokoelmina.

 

Alkuaikoina museolla ei ollut vakinaisia aukioloaikoja. Se oli avoinna lähinnä erilaisten juhlien aikoina, muulloin sovittaessa tai muutaman kerran kesässä lehdessä ilmoitettuina pyhäpäivinä. On luonnollista, etteivät kävijämäärät tällöin nousseet kovinkaan suuriksi, muutamaan sataan vuodessa. Koululuokkien opintokäynnit keväisin ja syksyisin muodostivat suurimman osan vieraista.

Vasta kesästä 1968 lähtien museo on ollut avoinna säännöllisesti kesäsunnuntaisin kello 12-15. Tällöin kävijämäärä heti nousi, ja siitä lähtien museoon on vuosittain tutustunut 1000-1500 henkeä, näistä yleensä vajaa puolet on ollut koululaisryhmiin kuuluvia. Pääsymaksu oli aluksi vapaaehtoinen, vuodesta 1968 aikuisilta 1 mk, lapsilta 50 penniä, vuodesta 1977 alkaen aikuisilta 2 mk, lapsilta 1 mk. Nykyisin pääsymaksu aikuisilta on 5 mk, lapset ilmaiseksi. Koululaisryhmät ovat aina päässeet maksutta.

Yleisön mielenkiinnon lisäämiseksi on 1970-luvulta lähtien järjestetty ainakin yksi tilapäisnäyttely vuosittain. Näyttelyaineistot on pääasiassa kerätty museon omista kokoelmista. Yleisötilaisuuksia kuten esim. seuroja on pidetty useana kesänä. Museon omista juhlista huomattavimmat ovat yhdistyksen 20-vuotisjuhla 1953 ja 4O-vuotisjuhla 1974.

Museon huonetiloja ja pihamaata ovat muutkin järjestöt käyttäneet tilaisuuksiensa pitämiseen. Joka kesä on pihassa pidetty joko teatteriesityksiä tai muita juhlia, esim. Kauhajoen päivän juhla on useana vuonna pidetty museolla. Televisio on käyttänyt museota kuvauksiinsa ainakin neljä kertaa.

Kauhajoen museota on aina hoidettu harrastelijavoimin. Palkattua henkilökuntaa ei ole ollut muutoin kuin tilapäisesti rakennus- ym. töissä. Pisimmän työpäivän museon hyväksi on tehnyt opetusneuvos Matti Porkkala, museon syntysanojen lausuja, joka oli ollut aktiivisesti mukana koko museon olemassaoloajan. Toinen pitkäaikainen museomies oli maanv. Viljo Rinta-Koski, joka hoiti sekä sihteerin että rahastonhoitajan tehtävät 37 vuotta ja oli muutenkin yksi museon keskeisimmistä henkilöistä. Suurtyön oli tehnyt museonhoitaja hortonomi Mauno Peippo, joka oli saattanut esineistön järjestelyn ja luetteloinnin nykyajan vaatimuksia vastaavaksi ja jonka toimikaudella esineiden määrä on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Muita pitkään ja innolla museon piirissä työskennelleitä ovat mm. op. J.E. Harja, emäntä Maria Kuja-Kokko, vahtimest. Väinö Marttila, valokuvaaja Juho Niemi ja maanv. Svante Suksi.

   Talkooapua on saatu tarvittaessa mm. päre- ja olkikattojen tekoon. Maatalousnaiset ovat monena keväänä tehneet museolla suursiivouksen. Paikkakunnan musiikinharrastajat ovat esityksillään maksutta juhlistaneet museon tilaisuuksia. Museon naistoimikunta on järjestänyt tilaisuuksiin tarjoilua ym.

    Paikkakunnan liikeyritykset ovat tukeneet museota sekä tarvike- että rahalahjoituksin. Erityisesti on mainittava Kauhajoen Kunnallislehti, jonka antama taloudellinen tuki on pelastanut museon monesta pulasta. Kaikki tämä osoittaa, että kauhajokiset ovat ottaneet museon omakseen.

Kauhajoen Museoyhdistyksen toiminta on aina keskittynyt museon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Muita toimintamuotoja ei juuri ole ollut. Tässä suhteessa yhdistyksemme poikkeaa useimmista muista vastaavista yhdistyksistä. Useimmilla paikkakunnillahan saman yhdistyksen toimintapiiriin kuuluu niin museotoiminta kuin muukin paikkakunnalla tehtävä kotiseututyö. Vuonna 1949 perustettu Kauhajoki-Seura on huolehtinut muusta kotiseututyöstä Kauhajoella, jolloin Museoyhdistykselle jäi se tehtävä, jota varten se alunperin perustettiinkin, museon ylläpitäminen.

    Aikojen kuluessa on esitetty erilaisia mielipiteitä siitä, onko etu vai haitta, että paikkakunnalla on kaksi kotiseututyötä tekevää yhdistystä. Joka tapauksessa työnjako on toiminut hyvin, eikä ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan tarvetta nykyisen käytännön muuttamiseen.