Koonnut Irja Lyly-Yrjänäinen

Tämä osa Kauhajoen Kotiseutumuseon historiikkia jatkaa kotiseutuneuvos Keijo Jaakolan kokoamaa historiikkia vuosilta 1933 – 1983. Keijo Jaakola on toiminut museon johtokunnan puheenjohtajana 19 vuotta.

Ensimmäisenä ajatuksen pitäjämuseon perustamisesta Kauhajoelle esitti vuonna 1933 opettaja Matti Porkkala, joka toimi 52 vuotta Kauhajoen Kotiseutumuseon johtokunnassa ja viisi vuotta kunniajäsenenä. Museoyhdistys perustettiin 26.11.1933 ja merkittiin yhdistysrekisteriin 13.3.1934. Museon toiminta alkoi ripeästi, sillä tavoitteena oli pystyttää museolle oma näyttelyosasto saman vuoden elokuussa pidettäviin maatalousnäyttelyihin, ja niin tapahtuikin.

Rakennukset ja ympäristö

Ensimmäisinä vuosikymmeninä museon ympäristö ja rakennukset oli saatu lähes nykyiseen tilaan. Kunta oli lahjoittanut vuonna 1951 yhden hehtaarin tontin, jolla museo nykyäänkin sijaitsee. Ensimmäisenä rakennuksena tontille oli siirretty nykyinen päärakennus eli Ala-Yrjänäisen talo vuonna 1953. Seuraavana vuonna oli siirretty museon vanhin oma rakennus eli tuulimylly omalle tontille Yhteislyseon tontilta, missä se oli odottanut omaa paikkaansa vuodesta 1934 lähtien. Vuonna 1960 manttaalikunta oli lahjoittanut Päntäneentien varressa olevan kruununmakasiinin tontteineen, missä makasiini vieläkin sijaitsee. Seuraavana vuonna museotontille oli siirretty porttilutti.

Tulojärjestyksessä olivat sitten museoalueelle sijoittuneet vilja-aitta, ruotusotamiehen aitta, kärryvaja eli liiveri, museonhoitajan asuintalo, savusauna, riihi, paja ja luhtalato.

Uuttakin oli rakennettu. Museonhoitajan asuintalo oli rakennettu uudenlaiseksi, mutta vanhoista värkeistä eli Kotitalousopiston puretusta oppilasasuntolasta. Isompia maanviljelyskoneita ja ajokaluja varten oli vuonna 1983 valmistunut 210 neliömetrin suuruinen näyttelyhalli eli Matin liiveri. Siellä koneet ja ajopelit ovat suurelta osin vuodenaikojen mukaisessa järjestyksessä, mikä lisää näyttelyn havainnollisuutta.

Tarkastelukaudella 1984-2004 Matti Valanne lahjoitti vuonna 1988 Maatalousoppilaitoksen vieressä olleen vilja-aitan, joka sijoitettiin aikaisemmin saadun vilja-aitan viereen museoalueelle. Aitan nimeksi tuli Valanteen aitta. Aron Lionsit hoitivat siirron.

Museo oli saanut vuonna 1981 testamentin kautta Filppulan kylästä Kotirinne 1:383- nimisen tilan, jolla oli asuinrakennus ulkorakennuksineen. Museo myi tilan rakennuksineen vuonna 1991.

Viimeisin rakennus museotontille valmistui kesällä 2004, kun Etelä-Pohjanmaan Kulttuurisäätiön myöntämän apurahan turvin hankitulle pärehöylälle valmistui katos. Pärehöylän, sen moottorin ja katoksen hankkimiseen on apurahan lisäksi saatu myös lahjoituksia ja talkootyötä. Nyt museo omistaa 15 rakennusta Päntäneen tien varressa oleva kruununmakasiini mukaan lukien.

Päärakennusta siirrettäessä ei siihen oltu tehty tulisijaa. Museoyhdistyksen haaveena on ollut tulisijojen rakentaminen alkuperäisen mallin mukaisesti. Toteutuminen oli siirtynyt ja siirtynyt. Milloin oli ollut pula rahasta, milloin tekijästä. Viimein elokuussa 1995 tuvan takkauuni ja salin kakluuni olivat olleet valmiit, ja muurari Erkki Mäki sekä lekarit Jussi Annala ja Pasi Kaunismäki olivat saaneet työstään kiitosmaininnan.

Museonhoitaja Sari Tallgren on laatinut 200-vuotisjuhlaansa viettävästä museon päärakennuksesta oman näyttelynsä.

Vaikka tarkastelukaudella ei enää ole hankittu kuin kaksi rakennusta, on rakentamista alueella riittänyt. Rakennuksissa ja ympäristössä on ollut jatkuvaa korjaamista Vanha totuushan on, että parasta rakennuksen hoitoa on pitää sen vesikatto kunnossa. Katon korjaamista onkin riittänyt, joitakin kattoja on jouduttu paikkaamaan tai uusimaan tarkastelukaudella kaksikin kertaa. Päärakennus on vaihtanut tiilikattonsa konesaumapeltikattoon, samoin museonhoitajan asuintalo. Olkikatoista on jäljellä savusaunan katto, joka uusittiin kesällä 2003, kun Alpo Myllyniemeltä saatiin olkia. Riihessä on nykyään peltikatto ja pettulato on saamassa pärekaton olkikaton sijaan. Tarkoitukseen on saatu Museovirastolta avustusta. Pärekattoja on monta, mutta päreitä saadaan nyt omasta takaa, kun pärehöylä pannaan pyörimään. Ainakin toistaiseksi varmaan löytyy vielä pärekattotyön alkuunpanijoita.

Luettelomaisesti voisi mainita esimerkkejä muista korjaus- ja kunnostustöistä, joita tarkastelukaudella on tehty: asuinrakennuksen korjaus, rakennusten nostamista, rakennusten maalausta itsetehdyllä punamultamaalilla, erilaisia sähkötöitä, palo-, murto- ja muiden hälytysjärjestelmien uusimista, päärakennuksen alueen salaojitusta, makasiinialueen tasaamista ja siistimistä, vinttikaivon puuosien uusimista, istutuksia päärakennuksen ympärille jne.

Museoalueen ympärillä on ollut panentoaita, jonka uusiminen on ollut esillä pitkään. Pöytäkirjamerkintöjen mukaan jossakin vaiheessa on lehti-ilmoituksella pyydetty tarjouksia sopivista aidaksista, jotka sitten olivat osoittautuneet niin kalliiksi, ettei aidalle sillä kertaa oltu tehty mitään. Myöhemmin on maininta, että aitaa on korjattu. Vuosina 2002-2004 vanha panentoaita on purettu ja tilalle rakennettu lauta-aita, jonka julkisivun puoleinen osa on maalattu omatekoisella punamultamaalilla. Tontin takaosassa olevat puuosat aika kyllä maalaa tasaisen harmaaksi.

Edellä mainittu aita-asia kuvaa hyvin nykyisiä kotiseutumuseon ylläpidon ongelmia. Kaikkea ei voida korjata entisenlaiseksi, vaikka halua olisikin. Puuttuu kohtuuhintaisia entisaikaisia tarvikkeita tai ne tulevat liian työläiksi tehdä ( esim. pitkät oljet ), puuttuu ammattitaitoisia tekijöitä tai yleensä tekijöitä ( talkoissa samat, muutamat ihmiset ) ja ennen kaikkea taloudelliset mahdollisuuden ovat heikot, koska eletään avustusten varassa.

Museoalueen puustoa on harvennettu ja perattu monena vuonna ja saatu rajanaapurina oleva kaupunkikin jonkin verran harventamaan oma puoltaan. Vaikka puusto on ympäristöä kaunistava tekijä, se on myös ongelma museolle. Neulaset putoilevat päre-, olki- ja lautakatoille ja lahottavat niitä. Toisaalta tuulet eivät pääse kuivattamaan puisia rakennuksia, vaan ne lahoavat nopeammin. Oikeastaan museon pitäisi olla aukealla paikalla tai ainakin niin, että osa olisi aukiolle päin. Näinhän pohjalaiset talot ovat yleensä olleetkin.

Esineistö

Tarkastelukaudella on museolle tullut museoesineitä vähemmän kuin ensimmäisinä vuosikymmeninä. Syyksi voisi arvella sen, että museolla on ollut jo ennestään niitä esineitä, joita on tarjottu. Lisäksi varsinkin suurempien esineiden kohdalla on tullut eteen tilanpuute, joka museolla on. Luetteloituja esineitä on tällä hetkellä noin 5200 kappaletta. Lisäksi on huomattava määrä kirjoja, rahoja, valokuvia, asiakirjoja ym. Museolle on vuonna 1990 hankittu ATK-laitteet, joita on seuraavina vuosina täydennetty. Museonhoitaja Kari Alhainen on vuonna 1995 laatinut museon kotisivun.

Museoesineet on luetteloitu ja valokuvattu ATK:lle.1990-luvun alusta lähtien kesällä kuukaudeksi palkatut kesätyöntekijät ovat muiden tehtäviensä lisäksi olleet apuna museoesineiden luetteloinnissa, valokuvaamisessa, järjestelyissä ja esittelytekstien teossa. Esim. pajan esineistö on saatu esittelykuntoon, tekstiilejä kunnostettu ja pakattu laatikoihin ja vitriiniin saatu erilaisia näyttelyitä mm. pyykinpesunäyttely kesätyöntekijöiden avustuksella.

Matin liiverin valmistuttua 1980-luvun alkupuolella museolle on lahjoitettu useita työ- ja ajokaluja, valjaita ym. Hyypän Vähämäestä on saatu autokuormallinen näitä, A.K.Kauran perikunnalta ajelukärryt ja Yrjö Kivimäeltä Sampo-puimakone. Esimerkkeinä muista lahjoituksista mainittakoon, että Wäinö Yli-Havunen on lahjoittanut von Schantzin talossa olleen lampun ja Eemil Koivumäeltä on saatu kahdessa sodassa olleet kärryt.

Kirkonkylän Lionsclubin lahjoittama vellikello asetettiin päärakennuksen pohjoispään katolle vuonna 1991.

Museon esineitä on lainattu mm. Kauhajoen perinnetaloon ja Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon näyttelyihin.

Muu museotoiminta

Museo on ollut yleisölle avoinna vuosikymmenet kesäsunnuntaisin klo 12 – 15. Vuodesta 1996 lähtien aukioloaikaa on lisätty siten, että heinäkuussa museo on ollut auki lisäksi arkisin klo 12-15. Vuodesta 2001 lähtien aukioloaika on ollut kesäsunnuntaisin klo 13 – 16, heinäkuussa lisäksi tiistaisin klo 16 –19 ja keskiviikosta sunnuntaihin klo 13 – 16. Sopimuksesta on museota esitelty muunakin ajankohtana.

Tarkastelukauden alussa pääsymaksu on ollut 2 mk aikuisilta, 1 mk lapsilta ja koululaiset ovat päässeet ilman. Maksu on noussut sitten vaiheittain aikuisilta viidestä markasta 10 markkaan ja lapset ilman. Euroihin siirtymisen jälkeen maksu on aikuiset 2 euroa ja lapset ja koululaisryhmät ilmaiseksi.

Aukioloaikojen lisäksi ei museolla ole ollut mitään säännöllistä toimintaa. Joka vuosi on kuitenkin järjestynyt erilaisia tapahtumia. Eräässä vaiheessa on useina kesinä ollut Tapahtumapäivä, jolloin museo on ollut auki jonain arkipäivänä pitempään. Pääsymaksua ei ole ollut ja museoon tutustumisen lisäksi on ollut erilaisia työnäytöksiä ( kehräystä, karstausta, voin valmistusta, pirtanauhojen tekoa, huovutusta, savitöitä, matonkutomista voi harrastaa itse, vuolemista, pajupillin ja kierukepin valmistusta , kotieläimiä, ratsastusta jne.). Näytelmäesitykset, virsilauluillat, näyttelyt, satutunnit ja tapahtumat Spelien ja Ruokamessujen aikaan ovat tuoneet museoalueelle monia, jotka eivät siellä olleet aikaisemmin käyneet.

Vuosina 1999-2000 museolla on toiminut Kauhajoen valokuva-aarteet-projekti, jota on vetänyt museonhoitaja Kari Alhainen. Projekti on ollut Leader-rahoitteinen eli osan kustannuksista on rahoittanut EU ja kaupunki. Yhteistyökumppaneina ovat olleet Kauhajoki-Seura, Kauhajoen Mediakeskus ja Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo Tarkoitus on ollut kerätä kylistä vanhempia valokuvia ja luoda niistä arkisto tutkijoiden ja muiden historiasta kiinnostuneiden käyttöön. Erityisenä mielenkiinnon kohteena ovat olleet vanhoja työmenetelmiä ja kansankulttuuria käsittelevät valokuvat. Projektin tuloksena on saatu yli 3300 kuvajäljennöstä ja noin 700 lasinegatiivia digitaaliseen muotoon museon arkistoon. Tarkempia tietoja projektista saa linkit-sivulta (Kauhajoen valokuva-aarteita).

Koska museon on jatkuvasti pitänyt tulla toimeen ulkopuolisten avustusten turvin, talkootyö on museolla ollut jatkuvasti käytössä. Enää ei ole voinut eikä tarvinnutkaan olla sellaisia suuria talkoita kuin esimerkiksi silloin, kun Ala-Yrjänäisen taloa on siirretty museon päärakennukseksi. Koska työ museolla on ollut pääasiassa vanhan korjaamista, kerrallaan ei kovin monta työntekijää ole tarvittu.