Haasteena on ollut uuden sivutoimisen museonhoitajan etsiminen.
Lisäksi toimisto- ja lämminvarastotilan lämmitysöljyn hinnan nousu on pakottanut miettimään rahoitusta.
Museon toimijoiden sukupolvenvaihdos vaatii uusien nuorempien talkoolaisten löytämistä pikku askareisiin ja mm. hoitamaan nettisivustoa ja viestintää.
Museon esittelyiden suunnittelun ja digitaalisten välineiden käyttöönotto on kiinnostavaa työtä ja sellaisia osaajia toivomme työryhmäämme.
Tänäkin vuonna on päivitetty museon laitteita ja uudistettu avainhallinta
sekä tehty normaaleja tilan hoitotöitä. Avoinnaolopäiviä kertyi taas elokuun loppuun mennessä 13 päivää.
Talkoolaisten syräntä lämmittää museovieraiden kehut.
Vuonna 1953, kun silloiset museolaiset visioivat millainen museosta tulee,
he tekivät hyvän konseptin. Päärakennuksessakin saa vaikutelman kuin
talonväki olisi vain lähtenyt käymään jossakin.
Kun vuonna 1950 kauhajokelaisista 76 % sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta, on maatilalla asumisesta ja töistä kokemusta
monen sukupolven ajalta. Museoalueella saa nykynuorikin käsityksen,
millaista oli elämä ennen vanhaan.
Tänä vuonna museoyhdistys on saanut avustusta hankintoihin kaupungin hyvinvointilautakunnalta, Kauhajoen valistus- ja avustussäätiöltä, Suupohjan Leaderilta ja Parkanon Säästöpankkisäätiöltä.

Viime kesästä lähtien QR-koodit ovat korvanneet näyttelytiloissa aiemmin
olleita kansioita. Moni näyttelytila on hämärä, siksi tekstejä on ollut vaikea nähdä. QR-koodin voi avata omalla puhelimella. Näkymä on tavallinen
nettisivu, jonka saa poistettua puhelimen sivuhistoriasta.
Museon avautuessa tarkastamme jokaisen QR-koodin, että se on
museon oma. Jos halauatte tutustua koodin toimintaan, pyytäkää
museo-opasta näyttämään omalla puhelimellaan.
QR-koodin avulla valitaan kuunneltava teksti, ja sen voi kääntää
monille kielille.


